Soum
Jossain tuolla kaukana, toisessa maailmassa on olemassa kaksi mahtavaa riipusta Luto ja Placer. Sinnikkäästi nuo kaksi taika keskittymää pyörittävät ympärillään omaa maailmaansa. Pyöreän pallon sijaan on Soumuksi nimetty maailma kuin lautta ksekellä ei mitään.
Viisi saarta täplittävät Soumin vesimassoja, mutta niistä suurin Sorbe, joka sijaitsee keskellä Soumin maailmaa, mutta siitä lähtee neljä sakaraa kohti maailman reunoja. Maailman reunalla vesi jylise mahtavana alas haihtuen lopulta pilviksi Soumin ylle taivaalla loistavan Sanie auringon ja tuhansien muiden tähtien ansiosta. Maailman reunalla myös Sorben sakarat kohtaavat loppunsa haihtuessaan tyhjyyteen jonne jos, joku astuu ei ole pois pääsyä. Keskellä suurta Sorbea komeilee mahtava Thorone vuori, jonka korkeimmalle huipulle on rakennettu mahtava temppeli, jonka katossa olevasta aukosta vuoroin Sanien auringon ja vuoroin Lunie kuu hohtavat valonsa jalustalle jolla lepäävät kaiken alku ja juuri. Placer ja Luto.
Tarun mukaan se, joka toisen pujottaa kaulaansa saa haltuunsa sen voimat ja, joka molemmat itselleen anastaa saa haltuunsa kaiken. Nämä tarut ovat totisinta totta, mutta niiden toteenkäyminen ei niin helppoa olekkaa, sillä aikanaan riipuksia kantoivat ylpeinä kaksi sutta. Yön musta Luto kantoi Placeria ja lumen valkea Placer Lutoa, tämän kaksikon mukaan on myös riipukset nimetty. Kauvan kaksikko hallitsi maata viisaasti kunnes ilmestyi maailmaanaivan uusi uhka, jonka mahti oli valtava.
Invineksi kutsuttu susi, tuli tyhjästä, syntyi taijasta, täynnä pahuutta. Nopeasti muuttui Some paratiisista, helvetiksi ja sai tuo lohikäärme vallan. Luto ja Placer saivat kuitenkin pitää korunsa kunhan alistuivat kaksikon voimista tietämättömän Invinen valtaan. Kauvan tekoa suunniteltiin ja lopulta saatiinkin Invine kukistettua, tosin se maksoi Luton ja Placerin henget, sekä korujen olemassa olon, joten ne muuttuivat vain aaveiksi. Niimpä niitä ei voi tuntea, haistaa tai maistaa, vain nähdä.
Invine oli lukittu manalan pimeimpään vankilaan kärsimään teoistaan, mutta uros hautoi kostoa… tuon tarvitsisi vain saada manalan valtias Dorine apuun ja mikäpä muu kuin lupaus maan päällisestä vallasta toimisi paremmin? Invine päästettiin vapaaksi ja tuo päätyi uudelleen Soumiin jossa tuo likkui uudessa ulkonäössä vapaana tuhansien vuosien vankeuden jälkeen tutkimassa aluetta. Monesti kuuli uros tarinan riipusten mahdista, mutta kaikki sanoivat sitä vain ilta saduksi, mutta Invine tiesi totuuden toisinkuin tuhansia vuosia kaiken sen jälkeen mitä oli Soumissa tapahtunut. Uros asettui Sorbeen asumaan ja, joka päivä tuo luki Luton ja Placerin temppelissä olevia loitsukirjoja tarkasti ja Invinen läheisyydessä riipukset alkoivat hohtaa tummaa kajoa, joka sai muut hämilleen. Pian alettiin urosta pitää outona ja hänet kierrettiin kaukaa mikä ei tuota oikeastaan haitannut. Tavoitteenaan Invinellä oli saada riipukset taas materiaksi ja kaulaansa, sekä maailmankaikkeus valtaansa.
Saarella eli myös neljä nuorehkoa, mutta kokenutta shamaania ?, ?, ?, ja ?, jotka tiesivät Soumin menneisyyden ja saivat Invinen suunnitelman selville. Samoihin aikoihin saarelle muutti asumaan nuorehko susineiti nimeltään Jalie ja siitä päivästä, kun shamaani ensimmäisen kerran näki tuon maan taitajan ovat neljä johtajaa tuota tarkkailleet, sillä nartulla on riipuksiin samanmoinen vaiuktus kuin Invinelläkin tosin Jalien läheisyydessä ne hohtavat valkeina.Shamaanit yrittivät myös aktiivisesti saada saaren susia uskomaan Invinen pahuuden ja suunnitelmat ja kaikki ne tarjut menneestä, mutta kuka uskoo noita ja kuka ei?
Miten käykään?? Siihen juuri SINÄ voit vaikuttaa luomalla oman hahmon elämään tänne Soumin upeaan maailmaan!!